Kestäviä ratkaisuja ja parempia palveluita

Joutsenmerkitty hotelli

Finlandia Hotel Airport Oululle on myönnetty Pohjoismainen ympäristömerkki eli Joutsenmerkki. Pohjoismaiden ministerineuvoston vuonna 1989 perustama merkki kertoo, että meillä on aktiivinen ja järjestelmällinen lähestymistapa kulutuksen vähentämiseen ja toiminnan optimointiin. Joutsenmerkin avulla jatkamme työtä kohti kestävää tulevaisuutta.

Lue lisää Joutsenmerkin kriteereistä

 

 

Kestävää kehitystä ja lähituottajien tukemista

Uusien laitteiden sijaan korjaamme ja hankimme kunnostettuja laitteita jätteen vähentämiseksi. Panostamme voimakkaasti lähituottajiin, kuten luomuoluita valmistavaan Hailuodon Panimoon sekä hailuotolaista lähiruokaa myyvään Kujalan tilaan. Rakennamme ravintolamme juomavalikoimaa yhä enemmän suomalaisten tuotteiden varaan, oli kyse sitten väkevistä tai virvoitusjuomista. Teemme myös tiivistä yhteistyötä Vihiluodon kyläyhdistyksen kanssa, jotta vieraamme saavat nauttia entistä monipuolisimmista ulkoiluaktiviteeteista.

Lisätietoa: